Toinen viikko

Salamavalo on välkkynyt viikon aikana reilu kolmisensataa kertaa, joten tämän kerran päivitys on kuvapainotteinen. Säiden helliessä suurin osa aktiviteeteistämme on tapahtunut ulkosella ja lapsoset ovat nauttineet toistensa seurasta. Olemme jatkaneet lammen rannassa vierailua ja siellä on tullut totuteltua veden lisäksi muihin luontokappaleisiin.

Uintireissut tuntuvat käyvän kovin rankoiksi pikkupennulle, jolla on niin raskas työ vahtia vesipeto siskoaan. Niinpä pulikointimatkoja ei tehdä joka kerta vaan toisinaan matka suuntaan metsän siimekseen vähän erilaiselle seikkailulle.

Erään kerran kun meidän piti vain mennä heittelemään kiviä rannalle, syöksyivät kuitenkin molemmat vintiöt (kenties helteen ajamina) suoraan jorpakkoon riehumaan. Räpiköintiin osallistui myös poikkeuksellisesti Haru-san ja niinpä me kaikki kolme olimme lopulta ravassa varpaista vatsanaluseen asti. Siitä huolimatta lapset eivät arvostaneet kotona määrättyä kylpyä...

Karvainen kaveri on osoittautunut varsinaiseksi ahmatiksi, joka ryöstää ruokapöydästä, jos vain pystyy, nappaa kädestä, jos vain ehtii ja herkeämättä vaanii sisartaan Emmaa, mikäli tämä on aterioimassa. Takapirun virka-aikoja täytynee rajoittaa jatkossa.

Elättelin toiveita, että Haru olisi päässyt yli uintirajoitteistaan vapaaehtoisen loiskimisen jälkeen, mutta ehkäpä kuranpuhdistuskylpy sai herran toisiin mietteisiin. Joka tapauksessa viime aamuna lätäkkö ei jälleen kelvannut ja pikkumies pysytteli lähes poistumatta pyyhkeen päällä "turvassa". Vain lelu sai edes lähestymään vettä.

Melkein joka päivä käymme kiipeilemässä kallioilla. Haru loikkii pelottomana, välillä Mamin mielestä vailla itsesuojeluvaistoa, ties millaisilta lohkareilta alas. Tasapaino ja motoriikka tuntuu kuitenkin kehittyvän vauhdilla - ja silloin kun ne eivät pelitä poika on varsinainen taituri kuperkeikoissa. Kallioretket, tai Emman sanojen mukaan "vuorikiipeily", päätyvät monesti siihen, että kaikki kolme leikkivät omilla leluillaan yhdessä aurongossa. Tai sitten syömme kolmen kimppaan kaksi jäätelöä.

Haru on myös päässyt hiljalleen eroon tarpeestaan kulkea kiinni kintereissä. Poika osaa jo ottaa vähän rennommin, nukkua toisessa huoneessa kun Emma ja Mami viihtyvät keskenään hääräillen jotain muuta. Useampi päiväuni tuleekin tarpeeseen, jotta jaksaa viuhua mukana menossa. Joka päivä ihmiset kuitenkin poistuvat joksikin aikaa talosta, ja Haru on päässyt opettelemaan yksin oloa. Vasta useampi tunti on saanut aikaan minkäänlaista tuhoamisvimmaa. Puolen tunnin kauppareissu sujuu ilmeisesti ihan vain nukkuen. Ja suurimman osan ajasta karvainen veli on kaikessa mukana, mitä karvaton sisko puuhailee.